Kissanheitto
Kissaa on heitetty killan perustamisesta asti. Heittämällä varmistetaan onni sekä peitolle että tekijälle.
Anne viimeistelemässä lumipallopeiton tikkausta.
Valmista tuli, nyt ihaillaan. Annen jälki on aina tarkkaa ja värit kohdillaan. Tummansininen reunakangas sopii työhön kuin nenä päähän.
Valmistaudutaan kissanheittoon. Liisalla on aina kissa mukana. Hyvä! Seija avustaa ja Leena on virallinen valvoja.
Kohta lähtee..
... ja kissa lentää.
Anne on taas lähdössä maailmalle ja peitto lähtee mukaan. Onnea matkaan Anne! Nähdään taas!
(Kissaihmisille tiedoksi: Eläimiä ei seremoniassa vahingoiteta. Kissa on tietysti tilkkukissa.)
Heksagonkukkia á la Seija
Heksagonkukkablokeista applikoituja peittoja on killassa valmistunut useampia.
Seijan peitto on valmis. Heksagonit ovat pikkiriikkisiä, reunassa kiertää kukkaköynnös ja peiton väritys tuo mieleen loppukesän pehmeänruskeat sävyt.
Aika monta pistoa. Sekä heksat että kukka-applikaatiot on ommeltu käsin.
Ilon pisaroita
Liisa jakoi aikoinaan kiltalaisille applikaatioblokkien ohjeita, satakunta yhteensä. Niistä syntyi lukuisia peittoja, pieniä ja isoja, tummia ja vaaleita, jouluisia ja kesäisiä. Yksi kauneimmista on Eilan legendaarinen Ilon pisaroita.
Peitto on iso, blokkeja vajaat sata kappaletta. Kaikki Eilan peitot ovat isoja, varmasti killan isoimpia.
Loistavan keltaista reunakankaassa ja välikaitaleissa ja värikkäät blokit. Siinä tämän työn salaisuus. Arja ja Sari ihailevat, Eila itse peiton takana.
Blokkeja sai aina yhden tai kaksi per kiltatapaaminen. Liisa oli tarkka eikä antanut blokkeja etukäteen. Eila oli lähdössä pitemmälle matkalle ja onnistui ihmeen kaupalla ylipuhumaan Liisan ja sai ohjeet mukaan etukäteen.
Arjan sampleri
Killassa rakastetaan käsinompelua. Tässäkin Arjan työssä on paljon käsin ommeltua applikaatiota. Isot komeat blokit ja kivat värit. Arja on valinnut työhönsä hyvät ruskeat.
Killan nopein: Katju
Edellisessä kiltaillassa Maisa esitteli peittoa, missä on talo joka kuukaudelle. Katju on ehtinyt kuukaudessa näin pirkälle! Talot on valmiit ja tilkkupinta ommeltu yhteen.
Talojen seinien applikaatioita Katju ei sentään ole itse ommellut (huh!), vaan ne ovat kankaan kuvioita. Kiva kangas!
🧵 🧵 🧵 🧵🧵
Ahkerat Sari, Katju ja Liisa
Leena, Katju, Liisa ja Seija
🧵 🧵 🧵 🧵🧵
Seuraava kiltailta on tiistaina 7. joulukuuta. Liisa leipoo piparit.