Tilkulliset kertovat puuhasteluistaan.

19.12.13

Enkelilauma



Joulu on jo lähellä, ja enkelit alkavat kerääntyä viettämään suurta juhlaa. Tämä enkelijoukko oli esillä Jouluhiiret-tapahtumassa marraskuussa 2012.

18.12.13

Valontuojaenkelit


 Nämä enkeliystävykset tuovat valoa maailmaan. Ottakaa tytöt iso kynttilä!

Kaappienkelit



Jouluna enkelit tulevat kaapista. Kahdella on suuri sydän ja kahdella tulisydän.

16.12.13

Keittiöenkelin serkku



Tämä enkeli on keittiöenkelin kaupunkilaisserkku, mukana omat vartijaenkelit.

Veisaava enkeli



Enkelin työstä suurin osa kuluu suojelutehtävissä. Toinen tärkeä tehtävä on veisaaminen.

14.12.13

Tätienkelit



 

 Tästä taivaallisesta tätijoukosta on killassa tehty pari versiota.

Modernit enkelit


Yksinkertainen on kaunista. Nämäkin enkelit lentelevät joulun aikaan Marjun kotona.

12.12.13

Lumienkelit



Marju on kirjonut enkelitauluun sanat Hectorin iki-ihanasta laulusta.

11.12.13

Eijan lempikakku

Eija tarjosi syksyn viimeisessä killassa 9.12. erityisen herkullista kakkua.

Taatelisuklaakakku

1 pkt 250 g taatelia
3 dl omenamehua
200 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
100 g tummaa suklaata

Keitä taateli omenamehussa pehmeäksi. Lisää voi ja sokerit. Anna vähän jäähtyä.

Vatkaa munat (vatkaimella) sekaan.

Lisää kuivat aineet. Rouhi suklaa joukkoon.

Paista 50 minuuttia 175 asteessa.

Kakusta tulee aika iso. Ota iso vuoka.

Rimppakinttuenkeli


 Tämä enkeli asustaa Marjun kotona: laiha tyttörukka, jolla on iso tähtipipari eväänä.


10.12.13

Cityenkelit



Liisa ompeli isot näyttävät cityenkelit liihottelemassa kaupungin kattojen yllä. Cityenkelin kuuluu olla vähän roteva. Tehtävää riittää.

9.12.13

Tilkkuenkeli



Liisan enkelillä on meille sanottavaa.

8.12.13

Kolmiulotteinen enkeli


Marju ompeli sinisen kolmiulotteisen enkelin. Enkeliä voi ihailla myös takaapäin.

Enkeli on kookas, lähes puolimetrinen. Huomaa upea hame.

Geometriset enkelit



 Paperin avulla ommeltavia enkeliblokkeja löytyy runsaasti. Keltainen reunakangas viimeistelee kuvan työn kauniisti.

6.12.13

Sininen itsenäisyyspäivän enkeli


Sininen enkeli lentää sinivalkoisen maiseman yllä.

Metsänenkelit


Seijan ompelemat iloiset enkelit saavat kyytiä, kun Maila lennättää niitä show and tellissä.

4.12.13

Sydämiä ja enkeleitä


Soile ompeli pari vuotta sitten joulutyön, missä on 30 sydäntä, neljä kuusta, kolme tähteä ja kaksi enkeliä. Kaunis.

3.12.13

Kirjottu enkeli


Muutama vuosi sitten Maisa piti kirjontakurssia kiltalaisille. Tilkullisiin iski kirjontahulluus.

Jos et ole kokeillut kirjontaa, aloita vaikka jouluisesta työstä, mutta varo: kirjontahulluus saattaa iskeä.

Kuvan työ on opettaja Maisan ompelema.


2.12.13

Keittiöenkeli



Marjun sinisiipinen enkeli kurkistaa keittiön ikkunasta kesken joulunaluskiireiden. Päällä on työvaatteet; puetaan juhlamekko sitten jouluksi.




1.12.13

Adventtienkeli


Ensimmäisen adventtisunnuntain enkeli on killan oma enkeli.Tämä enkeli on Liisan ompelema.
 
Taivaalliset tilkut -näyttely järjestettiin yhdeksän vuotta sitten. Sama Liisan ompelema enkeli lenteli näyttelyjulisteessa.


Esillä oli myös kuuden enkelin paraati.

Useimmat meistä ovat ommelleet tämän enkelin. Viehättävää on enkelin vaatimattomuus. Ei ole glitteriä eikä loistetta, vain hiljainen tyttöenkeli liivihameessa ja punaisissa sukissa.

27.11.13

Kiitos vierailevalle opettajalle!



Kiitos Riitta Grönroosille mielenkiintoisesta esityksestä!

Kiltalaisten perheenjäsenet pitäkööt housuistaan kiinni. Nyt tiedämme, mitä kaikkea ihanuuksia farkuista voi ommella. Kaikki muistamme kännykkätaskun.

Oli myös hauska tavata Annea, Hilveä ja Marja-Liisaa, jotka ehtivät pitkästä aikaa kiltaan.



24.11.13

Farkkuexstra maanantaina 25. marraskuuta

Tilkulliset saavat huomenna vieraan! Aiheena on farkkujen uusiokäyttö.

18.11.13

Fingerborgin näyttely - Fingerborg utställning



Käy tutustumassa Fingerborgin tilkkunäyttelyyn Karjaalla. Samalla matkalla pistäydyt vaikka Fiskarsissa.

17.11.13

Erjan joulukalenteri

Vaikka ulkona on enemmän kurpitsailma kuin jouluilma, on parasta unohtaa kurpitsat vuodeksi ja siirtyä jouluisiin asioihin.

Kuukauden kuluttua on aatonaatonaatonaatonaatonaatonaatonaatonaatto!


Erja ompeli suvun pikkuisille joulukalenterin. Tästä riittää iloa moneksi vuodeksi, ja yhteen taskuun mahtuu yllätyksiä useammalle lapselle.


Virallinen tarkastaja Maisa tutkii työn. Hyväksytty.

10.11.13

Viikon kurpitsa kuin pefletti


Marju ompeli herkullisen kurpitsaisen pikkuliinan. Tekisi mieli leikata palasiksi ja paahtaa.

Kurpitsa säilyy jopa vuoden hyvänä. Lehtokummun tilan blogista löytyy herkullinen resepti. Siemenet voi myös paahtaa!

22.10.13

Viikon kolme kurpitsaa

 Kurpitsoita on kiva ommella. Pyöreitä loivia muotoja, helppo applikoida tai ommella paperin kanssa. Työhön voi laittaa keltaisen ja oranssin sävyjä syksyn piristykseksi niin paljon kuin sielu sietää.

Työ on kooltaan noin 30x40 cm ja sen on ommellut Ilona.

20.10.13

Viikon kurpitsa on oikea valopää


Tämän viikon kurpitsa on vähän harvinaisempi lajike: kudottu kurpitsa. Tekijä on Liisa.

Langassa on loistava oranssin sävy. Onkohan kurpitsa kudottu valopuikoilla? Niillä voi kuulema kutoa vaikka yökerhossa! Kutojaa ei pidättele enää mikään. Kuka keksisi valotikkausneulan. Sille olisi todella käyttöä.

6.10.13

Viikon kurpitsa - kun Maisalta karkasi mopo käsistä



Viikon kurpitsana on taas lajitelma. Kuva on Satotilkuista melkein kymmenen vuotta sitten. Maisa ompeli valtavan määrän kurpitsoita. Näihin keltaisiin pullukkakurpitsoihin on mennyt säkillinen vanua. Ihania ovat!

30.9.13

Nalle kassiin


Ulla ompeli farkuista kivan kassin. Huomaa viehättävä vyö.  Kassissa kulkee tietysti lemmikki mukana.

Jos omat vanhat farkut on heitetty pois, kirpputorilta löytyy farkkua muutamalla eurolla.

Mitä kaikkea farkuista saisi aikaan? Ideoita otetaan vastaan.

29.9.13

Viikon moderni kurpitsa

  Maisan pikkutyössä on moderni ote. Oranssi ja sininen näyttävät hyvältä yhdessä.

22.9.13

Viikon kurpitsa, koko lajitelma



Marju on killan kurpitsakuningatar. Marju kasvattaa eri lajikkeita ja on applikoinut ja ommellut kurpitsat lukuisiin töihin.

Tässä työssä on koko lajitelma.

15.9.13

Viikon kurpitsa


Kohta on suuren kurpitsan aika. Laitetaanpa esille kiltalaisten tekemiä kurpitsatöitä.


Pari vuotta sitten Liisa ompeli kuvan kurpitsatyön. Värit ovat raikkaan kurpitsaiset ja kuvakulma yllättävä.

14.9.13

Samettiruususalaattia



Killan käydessä meillä kesäkuun alussa Maisa toi tuliaisiksi taimia, jotka istutin laatikoihin. Taimia oli kahdenlaisia, ja oletin että kummatkin ovat lehtikaalia.

Ajattelin yhtenä sunnuntaina poimia lehtikaalia salaattiin. Äidin mielestä nämä ovat samettiruusuja. Jos ei äiti olisi ollut kyläilemässä, olisimme syöneet samettiruususalaattia sunnuntailounaalla.

Ehkä samettiruususalaatti on hyvää! Ainakin kukat ovat kauniita.

10.9.13

Taitava tekijä: Liisa Salminen


Liisa Salmisesta oli juttu Suuri Käsityökerho -lehden numerossa 7. Hyvä juttu! Liisasta ja Liisan töistä olisi saanut aikaan koko lehden, koko vuosikerran.

Käykää katsomassa kuvia Liisan töistä Suuren Käsityökerhon sivuilta tästä linkistä.

9.6.13

Raparperipiirakkaa tilkkuillassa 3.6.


Kiitos käynnistä kiltalaiset! Kiitos apuemäntä Marjulle ja herkkuleipuri Eilalle!

 
Eilan ihana raparperipiirakka oli leivottu kuumaan maitoon! Pehmeää ja herkullista,  vielä jäätelöä päälle!
 Kirsti esitteli tilkkupussukkaa ja Liisalla oli taas uusi peitto aluillaan.

Lopuksi otettiin ryhmäkuva jalkapallojoukkueen malliin.




2.6.13

Tervetuloa!


Tilkulliset, tervetuloa viettämään hikistä tikkausiltaa maanantaina 3.6. klo 18.00 Ilonalle.

P.S. Penkkejä löytyy lisää.


19.5.13

205 jojoa


Jojoja on nyt 205 kpl. Nämä ovat nättejä tällaisenakin. Jojot ovat ihan liian aliarvostettuja tilkkumaailmassa.

Oli pakko kuvata puutarhassa, kun on niin ihana ilta.


Tämä ei ole mainos!


Tässä ei mainosteta autoa, vaikka siltä näyttää. Erja ompelee mainion autotyynyn siskon miehelle syntymäpäivälahjaksi.

30.4.13

Jojoja jo on

Kiitos kiltalaiset jojoista! Nämä ovat ihania! Vuosia sitten itse ompelemani jojot ovat samankokoisia. Niitä on nyt yhteensä 165 kpl.


Sovittelin mustalle kankaalle. Uuh ihanaa!

Tuli sellainen ajatus, että jos tekisi parisängyn peiton. Ompelisi isoja blokkeja, vaikka kuvassa olevan kokoisia, ja yhdistäisi ne. Kaikki blokit mustia, sitä tulee laitettua joka työhön. Laskin että tarvitsisin 625 jojoa. Puuttuu vain 460 kappaletta.

Pitäisikö tikata ennen kuin kiinnittää jojot? Tuleeko siitä liian raskas? 

Nukun yön yli. Ehkä tulen järkiini.

28.4.13

Napinlävet kiertoon

Aina ei tarvitse ostaa  pikkukukallista kangasta. Maisa käytti paidoista tehdyn peiton taustassa jopa napinlävet! Koko peitto on nähtävillä Tilkullisten sivuilla.


17.3.13

Vanhat liinavaatteet tilkkutöissä

Huomenna on killassa teemana vanhojen liinavaatteiden käyttö tilkkutöissä. Muistakaa tuoda!

Mallina Annen ihanat tytöt.

3.3.13

Kaikista vaikein asia

Tilkkutyön ompelussa on kaksi vaikeaa asiaa: reunus ja sitten se muu tilkkutyö. Muusta selviää, mutta reunus on kova paikka.


Seijalla oli kiltaillassa mukana reunusvaiheessa oleva työ. Kaikki vuoronperään kävivät neuvomassa. Tässä antavat ohjeita Liisa ja Anne.


Kumma juttu muuten, että toisen työhön on huomattavasti helpompi löytää renakangas kuin omaan!


24.2.13

Tilkkutoimistosta päivää!


Ison työn tikkaaminen on hankalaa. Peitto sylissä tulee hiki. Jos työn laittaa pöydälle, perässä tulevat pöytäliina ja Aallon maljakot.  Erja kasasi itselleen kiltaillassa hyvän tikkauspaikan. Olisi kätevä kotonakin telkkarin edessä.

Kaunis reunus!

10.2.13

Hyvää ystävänpäivää!



Marjun peitto on täydellinen ystävänpäivänpeitto. Peitto on ommeltu tyttärelle, ja tyhjiin ruutuihin on kirjottu elämänohjeita.

1.1.13

Hyvää Uutta Vuotta ja Kauniita Blokkeja!


Malliksi Seija esittelee työn alla olevaa tähtipeittoa.

Ensimmäinen kiltailta on 14. tammikuuta. Nähdään!

22.12.12

Rauhallista Joulua!


Liisan ompelema killan oma punasukkainen jouluenkeli toivottaa tänäkin vuonna kaikille rauhallista joulua!

14.12.12

Killan pikkujoulut ma 17. päivä

Riitta, Katri, Satu ja muut, killan pikkujoulujuhla on puutarhurin mökissä maanantaina 17. päivä klo 17-21.

Nähdään siellä!