Tilkulliset kertovat puuhasteluistaan.

29.5.14

Kevätkauden päättäjäiset puutarhurin mökissä

Maanantai-iltana vietettiin kevätkauden päättäjäisiä puutarhurin mökissä.

Kuva Erja Salonen
Päivän aikana saatiin Liisan ruusuheksapeitto vanutettua ja harsittua. Kahvia juodessa piti sitten varoa ettei läiky!

Peitto on pöydällä ja Eila, Seija, Marja-Liisa ja Sinikka pöydän ympärillä. Eila ompelee keskittyneesti helmiä donitsineulatyynyyn.

Kuva Erja Salonen
  Pöydässä oli nyyttäriherkkuja. Maistelemassa ovat Merja, Liisa ja Maisa.



Maisan lähtöä seurattiin porukalla. Maisa oli tuonut tullessaan rekvisiittaa, evästä, ja tietysti tilkkutöitä. Tavaraa on kuin Tallinnan reissulta.

Pienen ähellyksen jälkeen sekä Maisa että kassit olivat oven ulkopuolella. Ei ikinä arvaisi, mikä on Maisan mieliväri.


25.5.14

Kevätkauden päättäjäiset ja nyyttärit huomenna puutarhurin mökissä

 Huomenna on killan kevätkauden päättäjäiset puutarhurin mökissä. Tulla voi jo aikaisemmin.

Herkkuja mukaan! Nyt on nyyttärit!


Liisa näyttää mallia. Herkullinen donitsi on neulatyyny.


Kesän kunniaksi laitetaan kuva Seijan ruusupeitosta.



13.4.14

Killan ensimmäinen kunniajäsen



Kilta on saanut ensimmäisen kunniajäsenensä. Liisa ojensi Kirstille arvomitalin merkiksi, ja Maisa tarkistaa, että kaikki hoituu asiallisesti.

Juhlan kunniaksi otettiin tietysti yhteiskuva. Vasemmalta: Sinikka, Leena, Marikka, Merja, Liisa, Eija, Eila, Maisa, Kirsti, Arja ja Anne.

3.4.14

Christina Andersson - pieni näyttely



Tilkullisten kotisivulla on Christina Anderssonin töistä koottu pieni näyttely. Mukana muun muassa kauniita applikaatiotöitä. Käy kurkistamassa!


Verhonpidikkeet Christinan tapaan

2.3.14

Onnea Kirsti!


 Joko on tuuki ja peitto valmiina?


9.2.14

Raikkaita värejä



Mirjan pikkiriikkisessä peitossa on raikkaat keväiset värit. Raikkaat värit on Mirjassakin!

Tilkulliset, huomenna on kiltailta, ja Liisa keittää kahvit.

20.1.14

Sanaristikoita


 Marju toi kiltaan lehdestä ottamansa sanristikon, jossa on pikkuheksoja. Kirstin mielestä ne olivat aivan liian suuria. Totta, mitattaessa huomattiin, että Kirstin heksat ovat pienempiä.

Kun törmäätte lehdessä tällaiseen ristikkoon, ottakaa talteen! Se voi olla uuden peiton alku.

Takana on Marjun ihanan sinisiä tähtiä.

6.1.14

Heksoja ja sanaristikoita

Kirsti on ommellut heksoja vuosikausia. Aina vain pienempiä.


Viime vuoden marraskuussa Kirsti esitteli sängynpeiton ja tuukin.


Heksasarja jatkuu. Nämä heksat ovat kynnen kokoisia. Huomatkaa sininen kissansilmä vasemmalla olevan heksakukan keskellä!


Heksat on harsittu oikeaoppisesti nurjalta puolelta. Näitä ei paksusorminen ompele. Kangastakaan ei kulu paljoa. Tilkun ei tarvitse olla edes tuuman kokoinen.

Arvaatteko, mistä Kirsti saa nämä pikku heksojen mallineet? On kuulema olemassa ristisanatehtäviä, joissa on kuusikulmaisia ruutuja. Tilkkuilija näkee maailman eri silmin.

29.12.13

Tee oma tilkkukalenterisi

Uuden kalenterin hankinta on käsillä. Tilkkuihminen mielellään hankkii tilkkukalenterin, missä on kuvia tilkkutöistä. Mutta voi, niissä on ihan vieraat pyhäpäivät eikä nimipäiviä ole ollenkaan!

Erja teki vuosi sitten omia tilkkukalentereita ja lahjoitti niitä myös muille. Kuvissa on kiltalaisten töitä, aina kuukauteen sopivia.



Ystäväni possu ja pukki avustavat esittelyssä ennen kuin joutuvat vuodeksi pahvilaatikkoon. Tähän kalenteriin kelpaa merkitä kiltaillat, kampaajat ja muut menot. Samalla voi muistella vanhoja töitä.


Kuvasssa on kalenterin kansilehti.


Laitetaan vielä kesäkuu. Kohtahan se on taas täällä!

Kalenterin voi tilata kuvaliikkeestä netin kautta. Tarjolla on monta vaihtoehtoa ja kalenterin saa nopeasti.

24.12.13

Rauhallista Joulua


 Rauhallista Joulua kaikille!


23.12.13

Enkelit seimen yllä


Päivän asetelmassa on hartaita kuvia seimen ympäriltä.

22.12.13

Enkelit ja moderni jouluseimi

 Marjun työssä on moderni pelkistetty jouluseimi. Tässä ovat kaikki pääasiat: lapsi seimessä, enkelit ja tähti. Tunnelmasta ei ole tingitty.

21.12.13

Rukoilevat enkelit

 Enkelit matkalla. Määränpää ei enää ole kaukana.

20.12.13

Tähtienkelit



Lisää valoa jouluväelle. Enkeleiden tähtilampuista eivät lumenit lopu.

19.12.13

Enkelilauma



Joulu on jo lähellä, ja enkelit alkavat kerääntyä viettämään suurta juhlaa. Tämä enkelijoukko oli esillä Jouluhiiret-tapahtumassa marraskuussa 2012.

18.12.13

Valontuojaenkelit


 Nämä enkeliystävykset tuovat valoa maailmaan. Ottakaa tytöt iso kynttilä!

Kaappienkelit



Jouluna enkelit tulevat kaapista. Kahdella on suuri sydän ja kahdella tulisydän.

16.12.13

Keittiöenkelin serkku



Tämä enkeli on keittiöenkelin kaupunkilaisserkku, mukana omat vartijaenkelit.

Veisaava enkeli



Enkelin työstä suurin osa kuluu suojelutehtävissä. Toinen tärkeä tehtävä on veisaaminen.

14.12.13

Tätienkelit



 

 Tästä taivaallisesta tätijoukosta on killassa tehty pari versiota.

Modernit enkelit


Yksinkertainen on kaunista. Nämäkin enkelit lentelevät joulun aikaan Marjun kotona.

12.12.13

Lumienkelit



Marju on kirjonut enkelitauluun sanat Hectorin iki-ihanasta laulusta.

11.12.13

Eijan lempikakku

Eija tarjosi syksyn viimeisessä killassa 9.12. erityisen herkullista kakkua.

Taatelisuklaakakku

1 pkt 250 g taatelia
3 dl omenamehua
200 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
100 g tummaa suklaata

Keitä taateli omenamehussa pehmeäksi. Lisää voi ja sokerit. Anna vähän jäähtyä.

Vatkaa munat (vatkaimella) sekaan.

Lisää kuivat aineet. Rouhi suklaa joukkoon.

Paista 50 minuuttia 175 asteessa.

Kakusta tulee aika iso. Ota iso vuoka.

Rimppakinttuenkeli


 Tämä enkeli asustaa Marjun kotona: laiha tyttörukka, jolla on iso tähtipipari eväänä.


10.12.13

Cityenkelit



Liisa ompeli isot näyttävät cityenkelit liihottelemassa kaupungin kattojen yllä. Cityenkelin kuuluu olla vähän roteva. Tehtävää riittää.

9.12.13

Tilkkuenkeli



Liisan enkelillä on meille sanottavaa.

8.12.13

Kolmiulotteinen enkeli


Marju ompeli sinisen kolmiulotteisen enkelin. Enkeliä voi ihailla myös takaapäin.

Enkeli on kookas, lähes puolimetrinen. Huomaa upea hame.

Geometriset enkelit



 Paperin avulla ommeltavia enkeliblokkeja löytyy runsaasti. Keltainen reunakangas viimeistelee kuvan työn kauniisti.

6.12.13

Sininen itsenäisyyspäivän enkeli


Sininen enkeli lentää sinivalkoisen maiseman yllä.

Metsänenkelit


Seijan ompelemat iloiset enkelit saavat kyytiä, kun Maila lennättää niitä show and tellissä.

4.12.13

Sydämiä ja enkeleitä


Soile ompeli pari vuotta sitten joulutyön, missä on 30 sydäntä, neljä kuusta, kolme tähteä ja kaksi enkeliä. Kaunis.

3.12.13

Kirjottu enkeli


Muutama vuosi sitten Maisa piti kirjontakurssia kiltalaisille. Tilkullisiin iski kirjontahulluus.

Jos et ole kokeillut kirjontaa, aloita vaikka jouluisesta työstä, mutta varo: kirjontahulluus saattaa iskeä.

Kuvan työ on opettaja Maisan ompelema.


2.12.13

Keittiöenkeli



Marjun sinisiipinen enkeli kurkistaa keittiön ikkunasta kesken joulunaluskiireiden. Päällä on työvaatteet; puetaan juhlamekko sitten jouluksi.




1.12.13

Adventtienkeli


Ensimmäisen adventtisunnuntain enkeli on killan oma enkeli.Tämä enkeli on Liisan ompelema.
 
Taivaalliset tilkut -näyttely järjestettiin yhdeksän vuotta sitten. Sama Liisan ompelema enkeli lenteli näyttelyjulisteessa.


Esillä oli myös kuuden enkelin paraati.

Useimmat meistä ovat ommelleet tämän enkelin. Viehättävää on enkelin vaatimattomuus. Ei ole glitteriä eikä loistetta, vain hiljainen tyttöenkeli liivihameessa ja punaisissa sukissa.

27.11.13

Kiitos vierailevalle opettajalle!



Kiitos Riitta Grönroosille mielenkiintoisesta esityksestä!

Kiltalaisten perheenjäsenet pitäkööt housuistaan kiinni. Nyt tiedämme, mitä kaikkea ihanuuksia farkuista voi ommella. Kaikki muistamme kännykkätaskun.

Oli myös hauska tavata Annea, Hilveä ja Marja-Liisaa, jotka ehtivät pitkästä aikaa kiltaan.



24.11.13

Farkkuexstra maanantaina 25. marraskuuta

Tilkulliset saavat huomenna vieraan! Aiheena on farkkujen uusiokäyttö.

18.11.13

Fingerborgin näyttely - Fingerborg utställning



Käy tutustumassa Fingerborgin tilkkunäyttelyyn Karjaalla. Samalla matkalla pistäydyt vaikka Fiskarsissa.

17.11.13

Erjan joulukalenteri

Vaikka ulkona on enemmän kurpitsailma kuin jouluilma, on parasta unohtaa kurpitsat vuodeksi ja siirtyä jouluisiin asioihin.

Kuukauden kuluttua on aatonaatonaatonaatonaatonaatonaatonaatonaatto!


Erja ompeli suvun pikkuisille joulukalenterin. Tästä riittää iloa moneksi vuodeksi, ja yhteen taskuun mahtuu yllätyksiä useammalle lapselle.


Virallinen tarkastaja Maisa tutkii työn. Hyväksytty.

10.11.13

Viikon kurpitsa kuin pefletti


Marju ompeli herkullisen kurpitsaisen pikkuliinan. Tekisi mieli leikata palasiksi ja paahtaa.

Kurpitsa säilyy jopa vuoden hyvänä. Lehtokummun tilan blogista löytyy herkullinen resepti. Siemenet voi myös paahtaa!